Vedetyt helmet valmistetaan onttojen, yksi­väristen tai kuvioitujen lasipuikkojen paloista.

Vetäminen suoraan upokkaasta oli varhaisin tapa tehdä lasiputkea. Kun metalli- tai lasiputken päällä kosketaan sulaan lasiin, se tarttuu kiinni. Työkalua nostettaessa lasi venyy sen mukana yksiväriseksi lasiputkeksi.

1400-luvulla Venetsiassa alkoi onttojen lasipuikkojen vetäminen lasiaihioista (ks. Vedetyt lasipuikot). Näin saadaan monivärisiä ja kuvioituja lasiputkia, joista valmistetaan mm. suosittuja Rosetta-helmiä.

Rosetta- eli Chevron-helmet valmistetaan tähtikuvioisesta lasiputkesta. Usein värikerroksia on seitsemän ja tähdessä on kaksitoista sakaraa. Helmien päät on hiottu tai pyöristetty kuumentamalla, jolloin saadaan esiin siksak-kuvio. Tyypillisiä värejä ovat valkoinen, punainen ja sininen.

Vielä 1800-luvulla pienetkin helmet valmistettiin käsin. Ohuet lasiputket lohkottiin paloiksi kahden terän välissä, paksummat leikattiin. Lasipalojen terävät reunat pyöristettiin tai hiottiin.
Varsinkin pieniä helmiä pyöristettiin kuumentamalla. Palat sekoitettiin esimerkiksi kaoliinijauheeseen, joka esti reikien umpeutumisen ja helmien tarttumisen yhteen. Palat laitettiin kahvalliseen metalliastiaan, jota kuumennettiin puuhiilillä samalla jatkuvasti hämmentäen. Sopivasti pyöristyneiden helmien annettiin jäähtyä. Ne siivilöitiin, pestiin, lajiteltiin ja pujotettiin lankaan.
1820-luvulta alkaen valmistusvaiheita koneellistettiin, käsin lohkominen vaihtui koneelliseen katkaisuun, ja pannulla kuumennus vaihtui pyörivään rumpuun.

Helmien pyöristyslaite 1800-luvulta. Kuva Vollständiges handbuch der Glasfabrication, 1854.

Nykyisin iso osa vedetyistä helmistä vedetään tai pursotetaan koneellisesti. 1900-luvun alussa kehitettiin ensimmäinen automaattinen kone lasiputkien vetämiseen. Menetelmä on edelleen käytössä. Lasi ohjataan pyörivän, kallistetun tangon päälle. Samalla lasia vedetään loppupäästä. Tangon yläpäästä sisään puhallettu ilma saa lasin muotoutumaan putkeksi. Puhalluksen voimakkuudella ja vedon nopeudella vaikutetaan putken kokoon.

Siemenhelmien valmistuksessa sula lasi johdetaan upokkaaseen, jonka pohjassa on reikä. Lasiin puhallettavan ilman avulla reiän läpi saadaan jatkuvaa, ohutta putkea. Samalla reikä muotoilee putken ulkopinnan.
Jäähtynyt lasiputki leikataan lyhyiksi paloiksi. Grafiitti- tai kao­liinijauheeseen sekoitetut palat kuumennetaan pyörivässä rummussa noin 700°C:seen. Palat pyöristyvät, mutta samalla himmenevät. Ne kiillotetaan joko vedessä rummuttamalla, hapottamalla tai liekkikiillottamalla, eli kuumentamalla uudestaan matalampaan lämpötilaan. Helmiä viimeistellään monilla eri tavoilla.

Helmienpujotuslaite, Poniklan museo, Tšekin tasavalta. Pienet helmet poimitaan laakeasta astiasta työntämällä niiden sekaan pitkiä ohuita neuloja. Neuloihin osuneet helmet siirrettiin neulan päähän pujotettuun lankaan. Päällä helmitöitä. Kuva Kaisa Koivisto.

Siemenhelmiä. Pienimpiä kokoja, kuten kuvan mustia ja oransseja 20/o koon mikrohelmiä, ei enää valmisteta. Tulitikku havainnollistaa mittasuhteita.